Facebook Twitter Email Pinterest

Skoda Motorsport Suomen Esapekka Lappi luottavaisena kohti kesäkauden avausta Imatralla

20.05.2026 / Škoda Motorsport Suomi

Ralli SM -sarjan kesäkausi käynnistyy Imatralla lauantaina 23. toukokuuta, kun kauden neljäs osakilpailu starttaa Etelä-Karjalan upeilla ralliteillä. Viimeksi alueella on SM-pisteistä kilpailtu 1980-luvulla, joten kuljettajillekin on mukavaa uutta haastetta luvassa. SM1-luokan pistejohdossa numerolla 1 päästetään matkaan Škoda Fabia RS Rally2:lla Esapekka Lappi - Enni Mälkönen. Škoda Motorsport Suomi on miehittänyt pari ensimmäistä autokuntaa, kun pistekakkosena reitille lähtee kaksikko Lauri Joona - Antti Linnaketo. Škoda Young Talent -kuljettaja Lauri Halonen kartanlukijansa Niklas Heinon ei ole vielä pistetiliään saanut avattua SM3-luokassa, mutta kesäkauteen suunnataan valoisin mielin.

Imatran seudun tiestöt sisältävät runsaasti mäkiä ja mutkia, jotka eivät juuri tarjoa jaksoja hengähtää. Niinpä tiestöt ovat vuosien varrella olleet kovasti kysyttyjä testikäyttöönkin. Vaikkei alueella SM-tasolla ralleja ole ajettu vuosikymmeniin, jotkin osuudet saattavat olla osalle kuljettajista tuttuja joko testien tiimoilta tai pienemmistä kansallisista ralleista.

Lauri Halosen autokunta on tästä hyvä esimerkki, kilpailtuaan Imatralla kaudella 2024. Kauden siirryttyä talvesta kesään, ei tarvitse pohtia jään tai lumen määrää, mutta olosuhteilla on roolinsa kesälläkin. Sääennusteet näyttävät Imatran alueelle nuotituspäivä-perjantaille vesisadetta, joka saattaa jatkua kilpailua edeltävään yöhön asti. Tiestön pölyämiselle sekä kuivasta keväästä kärsivälle luonnolle sade tekee hyvää, mutta nuotittamiselle se voi asettaa omat lisämausteensa, jos sade äityy rankaksi.

SM1-luokassa Škoda-kuljettajat Lappi ja Joona saavat varmasti hyvän haasteen merkkitovereiltaan, etenkin virolaiselta Patrick Enokilta. Kovista kilpakumppaneista muutamat suuntasivat tällä kertaa Etelä-Ruotsissa samaan aikaan ajettavaan ERC-osakilpailuun. SM3-luokassa merkittäviä poisjääntejä talveen nähden ei ole, joten Lauri Halonen lähtee avauspistejahtiin haastamaan pääpiirteittäin saman kuljettajajoukkion kuin talvellakin.

Lauantain kahdeksalla erikoiskokeella ajettavaa on 85,97 kilometriä, kokonaisreitin ollessa mitaltaan 333,63 kilometriä. Kilpailun startti tapahtuu klo 10:01 aivan Imatran ytimestä, Koskenpartaalta. Ensin kilpailijat suuntaavat entisen Joutsenon suuntaan, jossa ajetaan kaksi erikoiskoetta ja sitten palataan Imatralle ajamaan Niskalammen yleisöerikoiskoe, joka on keskustan tuntumassa.

Ukonniemi-Areenan huollossa autot ja kuljettajat viritetään huippuiskuun ja suunta otetaan pohjoiseen Rautjärven ja Ruokolahden alueille, joilta palataan jälleen yleisöerikoiskokeen kautta huoltoon. Viimeinen osuus kilpailusta sisältää vain kaksi erikoiskoetta, mutta kilometreissä se on päivän pisin lenkki.

Kun erikoiskokeet on saatu kunnialla suoritettua, kuljettajat suuntaava Imatran keskustaan Jukankadulle maaliin, johon ensimmäisiä odotetaan noin klo 18:30 aikaan. Palkittavat jatkavat maalin jälkeen lyhyen matkan kävelykatu Koskenpartaan tapahtumalavalle juhlallisuuksiin. Kävelykadun alueella on Imatran kesänavaus käynnissä läpi koko lauantain, joten rallin ulkopuolistakin yleisöä on paikalla runsaasti.

Škoda Motorsport Suomen kuljettajia tavattavissa ennen kilpailua

Škoda Motorsport Suomi kuljettajista Esapekka Lappi - Enni Mälkönen ovat tavattavissa kisan rallietkoilla, jotka alkavat Imatralla keskustan Koskenpartaan tapahtumalavalla perjantaina 22.5. klo 18 (Koskenpartaan tapahtumalava, Koskenparras, 55100 Imatra).

#4 Esapekka Lappi – Enni Mälkönen, Škoda Fabia RS Rally2:

”Mukava päästä tauon jälkeen taas ajamaan RS:llä rallia soralla. Tauko on mennyt aika nopeasti, autoa on huollettu sekä pieniä hienosäätöjä tehty – ja omaakin kuntoa pidetty yllä. Ralliin on valmistauduttu ajamalla kahtena päivänä testiä, ja maanantaina kurvattiin vielä viimeiset iskaritestit. Olemme saaneet ajettavuutta taas askeleen verran itselle sopivammaksi ja auto tuntuu kyllä todella hyvältä. Uskon, että toimii todella hyvin kisassakin. Rallista tulee varmasti mielenkiintoinen, vaikka osa SM:ää kiertävistä kuljettajista onkin samaan aikaan Ruotsissa ajamassa EM:ää. Kunnon ralli saadaan kuitenkin aikaan”, Lappi kertoo.

#26 Lauri Halonen (Škoda Young Talent) – Niklas Heino: 
”On ollut todella hyvä valmistautuminen kesän ensimmäiseen SM-ralliin. Olemme ajaneet yhden rallin ja lisäksi testipäivät Savitaipaleella ja Luhangassa. Autoa on saatu säädettyä mieleiseksi ja ralli Sastamalassa sujuikin hyvin. Mukava on päästä jälleen ajamaan soralle, odotamme Niken kanssa jo innolla Imatran kisaa”, Halonen tuumii.

AIKATAULU

Perjantai 22.5.2026
18:00 Rallietkot, Koskenpartaan tapahtumalava, Koskenparras, 55100 Imatra

Lauantai 23.5.2026
10:01 LÄHTÖ Koskenparras
10:23 EK1 Myllymäki (11,42 km)
10:46 EK2 Lipiälä (9,71 km)
11:33 EK3 Niskalampi 1 (2,20 km)
11:45 HUOLTO Ukonniemi-Areena (45 min)
13:25 EK4 Torsansalo 1 (19,87 km)
14:25 EK5 Ahjärvi (7,52 km)
15:07 EK6 Niskalampi 2 (2,20 km)
15:19 HUOLTO Ukonniemi-Areena (45 min)
16:45 EK7 Kuokkalampi (13,18 km)
17:26 EK8 Torsansalo 2 (19,87 km)
18:37 MAALI Koskenparras

Erikoiskokeet yhteensä: 85,97 km
Reitti yhteensä: 333,63 km

Kuva: Škoda Auto

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 45 pistettä SAU (Rally2)
3. Jaspar Vaher / Rait Jansen 26 pistettä EST (Rally2)
4. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 24 pistettä JPN (Rally2)
5. Patrick Enok / Silver Simm 22 pistettä EST (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa